Verlan tapahtumien tiimi

Verlan tapahtumat ry hallitus: Elisa Lönnroth, Sini Inkeroinen, Eija Laine,Leena Borg ja Tuija Pukka

Verlan tapahtumat ry hallitus Verlan Vapussa 2022: edessä vas. Sini Inkeroinen, keskellä Leena Borg, oikealla alhaalla Elisa Lönnroth. Takana vasemmalla Tuija Pukka ja vieressään Eija Laine.

Valokuvaaja: Laura Parkko

Verlan tehdasmuseon toiveena oli elävöittää museoaluetta, myös kiivaimman kesäsesongin ulkopuolella. Museon toimesta kokosimme ideapalaveriin ihmisiä, jotka ovat jollain tavalla kytköksissä Verlaan. Porukasta valikoitui ryhmäksi loppujen lopuksi viisi monitoiminaista, joista osa oli toisilleen tuntemattomia ja osa ennestään tuttuja. Tällä porukalla sitten laadittiin säännöt ja pistettiin yhdistys nimeltä Verlan tapahtumat ry pystyyn helmikuussa 2022.

Eri puolilla Kouvolaa asuvat energiset yrittäjänaiset täydentävät mukavasti toisiaan ammattitaitonsa osalta. Jotkin asiat kuitenkin yhdistävät heitä, he kaikki ovat yrittäjähenkisiä, toimeen tarttuvia, idearikkaita moniosaajia. Yhdistyksen eri toimet jakautuvat kuin luonnostaan, jokaisen vahvuuksien ja luonnollisten kiinnostusten mukaisesti.

Pikkuhiljaa määrärahojen ja jäsenmäärän lisääntyessä, voimme suunnitella useampia ja isompia tapahtumia, muuallekin Verlaan, kuin vain museoalueelle. Toki yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa ja ehdoilla. On muistettava, että Verlassa on upea luonto ja toimiva kylä seurataloineen, joista toivomme monen nauttivan ympärivuotisesti.

Hyvällä sykkeellä ja ilon kautta starttaa tämä ensimmäinen vuosi Verlan tapahtumat ry:ssä.

Elisa

•Puheenjohtaja , puutarhuri, puuhanainen ja yrittäjä.

Kesäjaalalainen Kouvolasta, joka toimii Verlan tehdasmuseon puutarhurina. Peukalo ei todellakaan ole keskellä kämmentä, ei jauho- eikä myöskään viherpeukalo.

https://www.verla.fi/tulekaymaan/patruunanpuutarhajapuisto

www.eloelli.fi

Sini

• Varapuheenjohtaja, käsityöläinen ja yrittäjä.

https://www.facebook.com/TmiSiniin

Eija

• Rahastonhoitaja, sihteeri ja vintage-yrittäjä.

Viime vuosituhannelle jäänyt maalaisperuna, joka arvostaa kaikkea vanhaa, kierrätettyä ja kunnostettua. Introvertti takarivin puurtaja, joka viihtyy kotona ja kirppareilla. Tykkää, että asiat hoidetaan sovitusti, jämptisti ja ajallaan. Lyhythiuksinen, mutta henkinen nuttura tiukalla talousasioissa.

https://www.facebook.com/vintagefrilla

Leena

• Hevoskuiskaaja, remonttireiska ja tarinatäti

Syntyperäinen jaalalainen hevoskuiskaaja. Laajan kokemuksen ja osaamisen ansiosta kruunaa Kylähullut sekä tuntee Kymenlaakson kylät kuin omat taskunsa. Monitoiminainen, jolla hanskat on välillä hukassa, mutta selviää kiperistä tilanteista ilman niitä.

https://kymenlaaksonkylat.fi/kylilta-kylille-kylahullun-tapaan-kaakkois-suomessa/

Tuija

• Visualisti, valokuvaaja, ideanikkari ja yrittäjä

Luova downshiftaaja Helsingistä, jolla on parinkymmenen vuoden kokemus markkinoinnin, visualistin ja somistajan työstä, Esteetikko, joka rakastaa järjestelemistä ja asioiden eteenpäin viemistä. Kätevä käsitään, luova päästään.

www.visualtuike.com

www.tuijapukka.com

Monipuolinen Verlan seutu

Verlasta löytyy ainutlaatuisen museoalueen lisäksi, kaunis tunnelmallinen kylänraitti, upeaa metsäpolkua unohtamatta. Verlankosken niskassa on kalliomaalausten kokonaisuus, jonka vanhimpien kerrosten iäksi on arvioitu 7000 vuotta. Majoittuminenkin järjestetään Verlassa vanhaa kunnioitten majoittua voit aina 1800-luvun lopun tunnelmaa henkivissä tehtaan työntekijöiden entisissä asunnoissa, uittotuvassa, hieman uudemmissa puumökeissä tai vaikka taivasalla riippukeinussa puussa.

Pienen matkan päässä sijaitsevat Repoveden jylhän mahtavat maisemat, siellä voit osallistua kanootiretkiin tai vain samoilla upeassa luonnossa syöden eväitä tai paistaa makkaraa makkaranpaistopaikolla.

Kokosimme oheen linkkejä, josta pääset tutustumaan ennakkoon Verlan seutuun.

Seuraa meitä Instagramissa: